Epun sairaslomaa leikkauksen jälkeen on kestänyt jo kolme viikkoa ja yllättävän hyvin on kaikki sujunut. Lastaa joudutaan vaihtamaan kerran viikossa ja silloin koira on rauhotettava, että jalka voidaan puhdistaan ja lasta asettuu varmasti oikeaan kohtaan, eikä hankaa tai hierrä. Päivittäin poika on saanut nukkua muutaman tunnin päikkäreitä kuistilla ulko-oven edessä narun päässä ja on selvästi nauttinut olostaan ulkona viileässä. Lääkärin määräyksestä koiran on asuttava sisällä koko sairasloman ajan ja sehän jos mikä onkin helppoa ulkokoiralle! Mies keksi, että laitetaan Epun häkkiin kopin oveen levy, ettei se pääse sisälle koppiin, vaan voi nukkua häkissä ulkosalla ja siten koitetaan helpottaa sen oloa aina välillä ja samalla se voi "tuulettaa toisten kanssa omaa päätää" tutussa paikassa.

Sitten eräänä iltana mies vie koirat ulos omiin häkkeihinsä iltapissille, Eppu mukaan lukien ja menee saunaan. Hetken päästä pihalta kuuluu koirien ärhäkkää haukuntaa ja koko koiratarha on äänessä. Kuka siellä nyt muka kulkee myöhään pimeässä ja menen kurkkaamaan tilannetta pihalle. Porukka hiljenee, eikä kujalla kulje kukaan. Vilkaisen vielä koirien häkkeihin ennen sisälle menemistä ja huomaankin, että Eppu ei olekkaan häkissään ja sen häkin ovi on raollaan. Ottiko mies kuitenkin jo koiran jossain kohtaan sisälle? Etsin koiraa sisällä, eikä sitä ole missään. Juoksen hädissäni ympäri taloa huutaen miehelle, että Eppu on kadonnut! Mies tulee ulos saunanlauteilta meilkein aatamin asussa.  Siis ei voi olla totta, mies oli laittanut Epun häkin ovi oli ajatuksissaan huolimattomasti kiinni ja siksi koko koiratarha haukkui, kun Eppu-herra otti ritolat. Eppu, joka on täydellisessä liikuntakiellossa leikkauksen jälkeen on karannut puoli yhdentoista aikaan illalla 20 asteen pakkaseen! Voi helvetti, hieno homma, tämähän tästä vielä puuttuikin!! Hetken meni, ennen kun saimme itsemme liikkeelle ja lähdettiin koiraa etsimään. Tiesin kyllä, että jos Eppu on ottanut jonkin eteensä, niin silloin se poika ei kyllä kotinurkkiin jää pyörimään. Mies huutelee koiraa ja lähtee lampun kanssa etsimään juuri sataneesta lumesta sen jälkiä ja löytääkin pian tuoreet jäniksen jäljet ja niiden vierestä koiran jäljet.... Homma on siis selvä, Eppu on saanut jäniksen eteensä. Otan auton ja lähden kylälle teitä pitkin ajelemaan. Kuu valaisee maisemaa, kun ajelen teitä ristiin rastiin, eikä Epusta näy jälkeäkään. On kulunut jo melkein tunti koiran karkaamisesta ja pieni paniikki alkaa vallata mielen. Mitenkähän tässä oikeen käy... On pakko palata kotiin laittamaan lisää päälle ja sovitaan miehen kanssa, että lähden uudestaan autolla kylälle päin. En pääse kotoa puolta kilometriäkään, kun yhtäkkiä huomaan tien reunassa auton valokeilaissa kiiluvat silmät - Eppu! Siinä se herra käppäilee kaikessa rauhassa kotiin päin mamman nahkarukkanen kipeän jalan suojana ja rukkasen peukalo sojottaa pystyssä aivan kun se olisi liftaamassa johonkin!! Voi huokaus ja helpotus!! Koira on korvat luimussa ja selvästikin vähän odottavalla kannalla mitä tuleman pitää. Se hymyilee samalla tavalla mulle joka päivä  kun tulen töistä kotiin. Avaan takaluukun ja Eppu tulee selvästi iloisena kyytiin aivan kun kiitellen, että kiva kun mamma hakee oikeen autolla herran iltalenkiltä kotiin. Kotiin päästyämme miestä alkaa jo öinen jäniskevennys naurattaa ja alottelee kesken jäänyttä saunomistaan uudestaan.

Taas oli kerran Harjuniityssä äksöniä ihan omasta takaa, vaikka tämä reissu olis kyllä saanut Epulta jäädä tekemättä. Nyt vaan peukut ja varpaat pystyyn, ettei öinen seikkailu vaan tehny hallaa jo hyvää vauhtia toipuneelle jalalle.