Kello pärähti soimaan sunnuntaiaamuna klo 8.45. Heta pian aamupissille ja pukemaan.

Taas kerran kiitin itseäni siitä, että olin edellisenä iltana tehnyt eväät jo valmiiksi, joten teetä piti vaan keittää. Herätin veljeni Henkan, joka tapansa mukaan nukkui melkein lähtöhetkeen asti. Olimme juuri päässeet pihalle, kun Pete ja Hulina tulivatkin jo meitä hakemaan. Lähdettiin ajelemaan hiljakseen kohti Selänpäätä, siis minä, Henkka ja Pete, sekä saku siskokset Heta ja Hulina.

Ari tuli mukaan Selänpäässä ja päätettiin lähteä jäljittämään kahdella porukalla. Minä lähdin Peten kanssa. Ekaksi kiertelimme autolla jälkiä, kunnes Henkka soitti, että he olivat Arin kanssa jo löytäneet supit maapesästä.  Löysimme pojat metsätien piston päästä, josta oli pesälle vain 100 m. Ensin laitettiin töihin Peten nuori sakuneiti ja vielä kokematon Hulina. Paikka oli Hulinalle tosi haastava, koska pesän suuaukko oli matala, ahdaskin ja koiran olisin pitänyt osata kääntyä kyljelleen päästäkseen eteenpäin. Selvästi sitä kuitenkin hajut ja ympäristö tuntui kiinnostavan, siihen malliin se innokkaana pyöri pesän ympärillä ja oli touhussaan. Mutta vielä tänä sunnuntaina Hulinaa tuntui kiinnostavan enemmän meidän ympärillä lentelevä talitintti… Aikansa touhuiltuaan ja haisteltuaan päätimme kuitenkin viedä Hulinan takaisin autolle ja kokeilla sen siskoa Hetaa. Päästin Hetan autolta irti ja se lähti päättäväisesti polkua pitkin pesälle päin. Hetken haisteltuaan Heta meni pesän suuaukolle ja rohkaisin sitä menemään suuaukosta sisään. Äkkiä Heta hoksasikin heittäytyä kyljelleen ja pian tyttö lumpsahti aukosta sisään. Me muut odoteltiin ihan hiljaa paikallamme ja Ari asettautui passiin pesän kulkuaukon läheisyyteen. Pian Heta alkoi haukkua kiivaasti ja 10 minuutin haukkumisen jälkeen se tuli ulos suu täynnä supin karvaa. Se oli tosi hiekkainen, tuskin silmiä erotti ja neiti oli innoissaan kun ilmapallo. Jos olisin pumpannut siihen vielä pikku riikkisen intoa lisää, olisi se ihan oikeesti noussut siivilleen ja lentänyt taivaan tuuliin! Pian se pujahti takaisin pesään. Välillä tutkattiin koiraa ja huomattiin, että Heta haukkui 10 metrin päässä suuaukolta ja oli hieman yläviistossa, ihan kuin olisi ollut ylämäessä. Pian päästiin kaivamaan. Ja minä – porukan ainoa tyttö sain kuulemma kunnian aloittaa touhun… Minusta kunnia oli kuitenkin kyseenalaista, ainakin vielä tässä kohtaa. Pojat nauroivat partaansa, kun minä tyttö aloin kaivaa. Pah, naurakoot, kyllä tämä tyttö kaivaa! Alussa muutaman ekan lapiollisen kanssa oli tosi hankalaa, koska maa oli jäässä. Pian kuitenkin helpotti ja työ alkoi kulkea ja edetä sujuvasti.  Hiekkaa olikin todella helppo kaivaa, eikä maa ollut juurikaan roudassa. Poikien mukaan kuulemma oikea suffelipaikka!

Pete lähti tarkistamaan lähialueen lupaavan kivenaluksen, sillä välin kun me muut jäätiin katsomaan tämä tilanne loppuun. Ari kaivoi eväänsä esille ja alkoi hörppiä ihanalta tuoksuvaa kahvia. Minun ja Henkan eväät lähtivät ties minne Peten auton matkassa! Voit itku, olisi kyllä tee ja voileivät minullekin maistuneet! 

Välillä Heta tuli ulos ja nähdessään minut kaivuu hommissa se tuli lempipuuhaansa – kaivamaan minun avukseni, kunnes kohta pujahti takaisin pesään. Puolen tunnin kaivamisen jälkeen kaivuu kohta vihdoin puhkesi läpi pesään. Kyllä jännitti! Mitähän sieltä tulee vastaan? Kaivoin aukkoa suuremmaksi nähdäkseni Hetan ja päästäkseni sitä auttamaan. Tämä oli siis eka kerta, kun olin omaa koiraa auttamassa, vaikka monta kertaa olin ollut pesillä mukana. Pesässä oli hiiren hiljaista, joten arvatenkin neiti oli ajanut supin liiviin tiukasti kiinni. Otin lampun, että pääsisin näkemään, missä Heta on. Olin tosi hankalassa asennossa. Roikuin pää alaspäin maaten vatsallani hangella. Ensimmäiseksi nenääni tuli ällöttävä, kostean luolan haju ja tietysti supikin haisi voimakkaasti. Näin heti Hetan ja se olikin peppu minua ja lamppuani kohta ja veti voimakkaasti supia pesän suuaukolle. Huusin Henkkaa avuksi katsomaan ja arvioimaan tilannetta. Henkka ylettyi nappaamaan supia niskasta ja sai nostettua sen maanpinnalle, josta lopetin sen. Äkkiä huomasin silmäkulmastani, että jotakin liikkuu lumen päällä ja näin, kuin toinen supi oli meidän touhutessa toisen kanssa sujahtanut suuaukosta ulos ja juoksi parhaillaan kohti metsää. Onneksi Ari oli valppaana passissa haulikkonsa kanssa ja lopetti supin. Siistimme pesän ympäristön ja aloimme tehdä lähtöä kotiin. 

Pete soitti, että kivenalus pesässä oli supit ja me ajettiin vielä sekin katsastamaan. Otettiin Peten kanssa lapio, kanki yms. työkalut ja lähdettiin Hetan matkassamme kulkemaan pesälle. Laskin Hetan irti pesän läheisyydessä ja pian pikku neiti suorastaan sukelsi sukkana aukosta sisään ja metakka oli sitä luokkaa, että elämää luolassa todellakin oli. Meitä huvitti! Heta on kooltaan aika pieni ja siro, mutta se ei tunnu yhtään vähentävän tämän neitosen suuria luuloja itsestään! Välillä Heta puikkasi pihalle ja haukkui maanpäälläkin tosi ankarasti sujahtaen taas pian takaisin. Pete tutkasi Hetan sijaintia ja se oli vain 30 cm päässä meistä. Nyt oli kyllä Peten vuoro kaivaa, kun ojentelin vaivihkaa lapiotani sinne päin. Koira huusi ja painosti kaiken aikaa sitkeästi, kun kaivaminen aloitettiin. Annoin kättä pidempää ja koitettiin saada supia ulos, mutta se tulikin itse ulos – tietysti Heta kannoillaan. Kaikki kävi todella nopeasti ja pian hangella painoivat peräkkäin ensimmäisenä supi, sitten Heta ja viimeisenä Pete. Pikkusen näytti kyllä hassulle, mutta nyt ei uskaltanut nauraa – ainakaan ääneen, vaikka Peten ilme joukon viimeisenä nostikin väkisin hymyn huulilleni. Pete sai kuin saikin supin lopetettua. Toinen saatiin ulos ilman koiraa, koska se liikkui edestakaisin kahden suuaukon välillä. Siistittiin paikat ja lähdettiin vihdoin kotiin päin. Mulla oli siinä vaiheessa iltapäivää ihan hirveä nälkä – ai niin ja se eväs tee oli jo jäähtynyt.

 

1239637367_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Keltanokka kaivamassa