Lähdettiin Lauran kanssa lauantai aamusta ajelemaan kohti Viisaria tarkotuksena haukuttaa molemmat jämtipojat. Henkka kun vietti viikonloppua parisuhteen parissa Mikkelissä. Pikkusen jännitti ja mietityttikin reissun onnistuminen, kun Eppu oli mukana, sillä se äijä on aikamoisen sitkeää ja uppiniskasta sorttia kun sille päälle sattuu, eikä kauheasti ole tullu ilman Henkkaa metässä sen kanssa oltua. Onnin kanssa kyllä pärjäilee mainiosti. Oikeasti tämä oli eka kerta, kun ei ole kokenutta kaksilahkeista tukena ja turvana, vaan olen Lauran kanssa kahden.

Eipä mitään, se oli menoa sitten, kun viriteltiin liivejä ja gepsiä koiralle ja otin ekoja päivityksiä, että päästiin kartalle. Laskin Epun sitten irti aamulla 8.20. Ekaksi tietysti Eppu, joka ei Henkan mukaan ole häävissä kunnossa melkein vuoden sairasloman jälkeen ja muutenkin alkukaudesta kunto ei ole vielä huipussaan. Toivoin, että jos muutaman tunnin edes metässä viihtys. Vettä tihutti mukavasti ja oli kosteaa ja lämmintä, joten jäljen pitäisi ainakin haista. Henkka oli neuvonut meille "ottipaikan", että jos sattuttas saamaan haukut päälle...

Eppu lähtökuopissa

Koira irtosi mukavasti ja puikkasi heti tieltä metsään. Sitten autoon oottelemaan. Eka päivitys ja koira 500 metrissä. Hyvä, lähti poika hakemaan ja työmaalle! Reipas vartti ja koira taas meidän luona. Hyvä poika, hieno hakulenkki, mutta tyhjä maasto. Eppu ihan tulessa ja innoissaan. Puhalteli ilmaan poskiinsa, oli pörhöllään ja lähti taas metsään, kun ohjasin sen tien toiselle puolelle. Eppu lähti taas hyvin hakemaan. Seurailtiin gepsiä ja Laura etsi paperikartan vielä meille avuksi. Hyvä, oltiin ihan kartalla ja taakilla omasta ja koiran sijainnista. Annettiin koiran hakea ja lähdettiin pikku hiljaa autolla sen perään, ettei välimatka kasvaisi liian suureksi. Koiran vauhti oli 5 - 8 km tunnissa. Ajeltiin hiljaksiin kiemuraista pikkutietä ja otettiin päivityksiä. Äkkiä Laura sanoi, että koiran vauhti on 14 km tunnissa, että nyt sillä on jotain edessä. Annetaan sen rauhassa tehdä töitä, sillä nyt vaikutti lupaavalle. Pysähdyttiin välillä kurkkimaan autiotalon ikkunoista ja käänneltiin autoa, kun koiran vauhti kasvoi ja suunta muuttui äkisti. Sitten koira pysähtyi, vauhti 0 km. Välimatkaa kuitenkin reippaasti yli kilometri, joten soitin koiralle. Epulla haukku päällä!!! Siis kääk, kuuntele nyt Laura, se haukkuu! Hihkuttiin innoissamme autossa, äiti ja tytär, läpyt sille - hyvä Eppu ja hyvä me! Ajeltiin lähemmäs, n. 700 metriin koirasta järven rantaan ja avattiin ikkunat. Haukku kuului vaimeasti suuren mäen takaa. Siellä äijä mosauttelee omaan eppumaiseen tyyliinsä ja tapaansa. Suht verkkaisesti, haukkutiheyden ollessa 75 - 80 kertaa minuutissa. Tutkittiin karttaa ja ajettiin toiselle tielle ja päästin vielä lähemmäs koiraa. Haukku oli vaan vajaassa 400 metrissä. Siis ihan mielettömän upea juttu, miten tuntuikin mukavalle! Koiran haukku kuului hienosti ja pysyi ihan paikallaan. Mikä lie pojalla siellä haukussa?

Istuttiin autossa ja kuunneltiin koiraa. Kaivettiin kahvit ja eväät esille. Mikäs oli meillä siinä ollessa, kuunnellessa koiran haukkua ja hörppiessä aamukahvia. Edelleen satoi hiljakseen.  Eppu haukkui hirveä paikallaan jo kolmatta tuntia, kun soiteltiin isälle (ukille) läheiselle mökille ja hänkin tuli kuuntelemaan haukkua. Päätettiin sakilla koittaa antaa hirvelle ekaa karkkoa. Minua huvitti, että oltiin jo niin kun kokeneemmatkin metsämiehet! Siis minä, Laura ja isä - varsinainen sortin sakki! Niinpä hiivittiin peräkkäin tiheään vitelikköön ja päästiin n. 90 metriin haukusta, kun hirvi lähti liikkeelle. Eppu otti karkon kiinni n. 400 metrin päässä ja haukku jäi taas paikalleen. Annettiin koiran sitten jäädä työmaalleen ja lähdettiin mökille 3 km:n päähän ruuanlaittoon.

Haukku oli valunut hiljalleen Huutoniemeen, kun tultiin syömästä. Ihan hyvä, tuttu paikka ja vielä oman seuran puolellakin, niin kun tietysti pitääkin olla. Sää alkoi kirkastua ja aamullinen sade oli poissa. Aurinkokin näyttäytyi välillä. Ukki innostuu myös selvästi kattelemaan jälkiä ja pohtimaan mihin suuntaan hirvi karkon jälkeen mahtaisi lähteä. Ihmettelee siinä ääneen itseään. Eipä ollut muuten parisuhteen hoitajan hermo kestänyt Mikkelin suunnassa, kun viestitteli, että kuuluu olevan haukut teillä siellä päällä, mikä tilanne? Hyvinhän me täällä, ei hätää vastattiin takas.

Ukki lähti antamaan toista karkkoa Huutoniemessä ja hirvi ottikin kunnon karkon siirtyen melkein kilometrin, Eppu tietysti tiukasti imussa. Kohta voisi koira jo lopetella, kun kello alkaa olla viisi, että saataisiin laittaa Onnikin vielä valosalla metsään. Jätettiin minun auto Huutoniemeen, kun tie kävi huonoksi ja ukki tunsi omat lenkkeilymaastonsa paremmin kun me Lauran kanssa. Niin lähdettiin sitten taas koiran perään ja päätettiin antaa vielä uusi karkko suolla. Ja nyt kyllä yritetään hiipiä haukulle niin, että nähtäisiin, kuinka iso hirvi on Epulla haukussa. Jäljistä päätellen sillä oli edessä yksinäinen iso hirvi. Tietysti se haukkui taas tiheässä risukossa, johon olisi hankala päästä. Hiippailtiin peräjälkeen tuulen alta haukulle. Kerrankin osasin ja muistin katsoa tuulen suunnan. Se kun tahtoo aina unohtua siinä jännityksessä ja intoilussa. Päästiin jo 70 metriin, kun nähtiin Eppu. Lauralla kamerakin valmiina nappaamaan hienot kuvat koirasta työmaalla. Ei olisi varmaan enää paljoa lähemmäs tarvinnut päästä, että ois nähty hirvi, kun se otti karkon. Voi paska, taas jäi hirvi näkemättä ja kuvaamatta!

Ukin kanssa jossain päin Huutoniemeä

Ajeltiin taas seuraavaan paikkaan koiran ja hirven perässä, kun haukku jäi paikalleen ja nyt alkoi jo hämärtää.  Nyt oli jo selvää, että Onni ei pääse tänään metsään. Kello lähestyi jo puolta kahdeksaa ja ukki jättää meitä metsään ajaakseen toiselle tielle vastaan kun annetaan karkkoa, jos vaikka olisi tuuria ja saataisiin koira kiinni. Laura sanoo, että onkos ukilla auton kanssa ongelmia, kun ei lähde peruuttamaan. Auton valot tosiaan pysyvät paikallaan pimenevässä metsässä. Soitetaan ja ukki sanoo autonsa rikkoutuneen! Mitä ihmettä, ei voi olla totta! Me ollaan keskellä ei mitään, koira haukkuu n. 300 metrin päässä ja minun auto ties missä!!! Voi perse, nyt tästä ei kyllä  tule mitään. Lähdetään katsomaan tilannetta ja Laura löytää sattumalta hämärässä tieltä ison mutterin, jonka hoksaa napata mukaansa. Se olikin ukin autosta pudonnut öljyproppu. Siis autosta oli pudonnut kyseinen vimpstaaki ja jokainen tippa vaihteistoöljyä oli metsätiellä! Ei kun soittamaan naapurista apua ja pyytämään kyytiä minun autolle.

Onnin silmät vilahtivat pimeässä autossa ja siellä se istui kiltisti ja odotti, kun päästiin takasin Huutoniemeen autoa hakemaan. Voi Onni-pimpula, tänään et pääsekään työmaalle, kun kaveri ei tuonu ajoissa vehkeitä - harmi. Kello on jo yhdeksän ja Eppu haukkuu yhä! Pieni epätoivo ja paniikki alkaa hiipiä mieleen. Nyt ei anneta periksi! Laura haukottelee ja pyytää soittamaan jonkun meille avuksi. Kiva, kiva lauantai-ilta ja kello yhdeksän. En ihan hevillä lähde kenellekään soittamaan. Koiralla ei mitään hätää, eikä meilläkään, vaikka pitkä päivä alkaa jo tuntua ja pimeyskin haittaa. Koitetaan nyt vaan omalla sakilla pärjäillä. Eppu haukkuu hyvässä paikassa n. 300 metriä tiestä ja sillä on edelleen "täydet tulet uunissa". Henkka oli välillä soitellut ja neuvonut, että antakaa kovalla äänellä kunnon karkko, joka samalla väsyttäisi sopivasti koiraa. Koitetaan ensin kuitenkin kutsua Eppua, kun haukulle vaan 200 metriä. Lähdetään kaikki kolme metsään lamppuinemme, vaikka tiesin homma olevan toivoton ja säälittäväkin yritys ottaa koiraa kiinni. Ei tämä poika tule huutamalla pois, tai sitten on maalimankirjat sekasin. Ja oikeassa olin. Koira otti jalat alleen ja paineli pimeään metsään hirven perässä. Käveltiin Lauran kanssa takasin autolle. Mutta, herran tähden, mihin se ukki nyt oikeen jäi? Seuraavaksi me sitten huudeltiin ukkia! Ei tule vastausta. No, mihin kummaan se nyt meni? Ollaan kuitenkin sille tutuissa maisemissa. Laura huutaa ja vilkuttaa valoa pilkkosen pimeään metsään. Entäs, jos onkin oikeesti sattunut jotain? Pakko soittaa ja varmistaa. Ukki vastaa, että on eksynyt, eikä oikein tiedä missä on! No tämähän se tästä vielä puuttui! Nyt meitä alkaa jo Lauran kanssa naurattaa, kun vuoron perään huudellaan Eppua ja ukkia. On tää ja sirkusta!  Ensin auto hajoaa ties mihin, ukki on hukassa, mutta Eppu se vaan haukkuu.

Lopulta ukki löytää onneksi ehjänä takaisin tielle ja otetaan Epusta päivitys. Edellisen huutelun ja huhuilun seurauksena hirvi oli ottanut kunnon karkon etelään ja mennyt hiekkamontun kautta Savitaipaleen ison tien yli. Välimatkaa on koiraan jo pikälle toista kilometriä. Lähdetään ajelemaan perään ja jäädään tien reunaan selvittämään tilannetta. Avaan ikkunan ja kuuntelen koiran haukkua. Taivas on täynnä tähtiä ja ilma kirkastunut,  oikeesti on ihana kuulas yö.

Koira on 600 metrin päässä tiestä, haukkuu paikallaan ja kello tulee kohta 23.00.  Paperikartta loppui Savitaipaleen tiehen ja pitää kaivaa Henkan varastoista lisää karttoja. Ukki levittelee karttoja takapenkillä otsalampun valossa ja sanoo, ettei tunne tätä tienoota juurikaan. Hienoa, no eipä mekään Lauran kanssa tunneta! Koitetaan saada vieraista seuduista, meidän ja koiran sijainnista tolkkua. Oikea kartta onneksi löytyi ja Laura saa taas meidät kaikki kartalle. Otan päivityksen ja Eppu on tiellä, vauhtia ukolla 8 km tunnissa. Ja nyt äkkiä perään! Liekö se heittänyt pyyhkeen kehään? Laura lukee karttaa ja tulkitsee gepsiä, sekä antaa samalla ajo-ohjeita. Tästä vasemmalle, sitten y-risteys ja sitten mun mielestä vasemmalle, sanoo tyttö. Eipä tule mieleenkään kyseenalaistaa nuorta kartanlukijaani. Seuraan tietä ja koitan varoa teräviä kiviä ja auton pohjaa. Henkalta tulee välillä viestiä, että on soittanut koiralle ja Eppu juoksee äänistä päätellen tiellä. Juu, juu tiedetään jo! Yhtäkkiä Laura kiljasee, että Eppu! Totta  tosiaan, Epun silmät kiiluvat auton valokeilassa metsätien päässä. Sieltä se tulla jolkottaa kaikessa rauhassa ja antaa itsensä kiinni. Ukki antaa sille makkaraa. Kiitos ja nam, ukko autoon. Siis uskomatonta, me löydettiin koira Lauran hienon gepsin seuraamisen, suunnistamisen ja kartan luvun jälkeen - hyvä Laura! Selvästikin äitinsä tyttö!

Toivottavasti voidaan tämän reissun jälkeen sanoa, että entinen herra Jalkapotilas ja mr Toipilas, eli pomo, meidän lauman ehdoton Boss, isolla B:llä on taas lauteilla 15 h:n "mettälenkin" ja liki 14 h:n haukkumisen jälkeen.

Ajeltiin muuten vielä yöllä hakemaan ukin autoon vaihteisto-öljyä Valkealasta saakka ja saatiin auto metsästä pois. Kotona oltiin Lauran kanssa yöllä klo 02.00!