Vihdoin koitti se päivä, että tuli mahdollisuus päästä haukuttamaan koiraa :)! Lähdettiin Henkan kanssa Hämäläisen metsästysyhditysksen maille kokeilemaan, kuinka Onni haukkuisi hirveä onnettomuuden jälkeen. Mikäli poika avaisi suunsa, olisi tarkoitus ilmottaa se vielä tällä kaudella viimeiseen kahden viikon avokokeeseen. Aamusta siis kohti Tuohikottia ja Hämäläisen maita, jossa oli metsästyksen johtajalla hyviä hirvihavointoja meille tiedossa. Vaan mitenkäs kävikään, kun Henkka kuuli, että seuran viimeiseen jahtiin olisi ampujan paikka vapaana...No, niinpä me löydettiin itsemme hirvijahdista ja Onni kökötti autossa! No, voi hemmetti, eihän tässä näin pitänyt käydä, vaan meidän piti treenata Onnia! Siellä sitten seisoin minäkin ajomiesten passiketjussa punaisine liiveineni ja palelevine varpaineni ja kiroilin nälkäisenä Henkan perimmäiseen hemmettiin. Jäipä rouvalta kiireessä aamumokat juomatta, kun meinattiin niitä sitten kaikessa rauhassa auton lämpimässä hörppiä, kun Onni olisi työmaalla. Nyt vatsa kurni ja paleli, vaikka lämpömittari näytti nollaa. No, onneksi pian alkoi haukku kuulua mukavasti lähietäisyydeltä. Työmaalla oli karjalankarhukoira Jerry. Koiralla oli haukussa emä ja kakkosvasikat. Eikä mennyt kun vartti ja kuului ensin yksi laukaus ja pian perään jo toinen. Ihanaa, kohta päästään majalle kahville ja lämmittelemään! Vaan mitä vielä, vasaa oli haavoitettu ja koira oli lähteny toisen vasan ja lehmän perään. Nyt siis porukka oli hajallaan metsässä! Henkka lähti metsästyksen johtajan kanssa selvittämään tilannetta. Siinä vaiheessa  katsottiin parhaaksi hakea Onni mukaan jahtiin, koska löydettiin yksinäisen vasan jäljet, joiden viereltä löytyi muutama veripisara. Onni laskettiin siis irti haavakkoa jäljittämään ja poika lähtikin kun tykin suusta ammutuna kuumalle jäljelle ja jo vajaan  puolen minuutin jälkeen alkoi kuulua Onnin kiivas haukku. Metsästyksen johtaja Osku Kylliäinen ja Henkka lähtivät varovasti hiipimään haukulle ja pääsivät näköetäisyydelle n. 40 metrin päähän vasasta, joka seisoi risukon suojissa. Osku löysi kuitenkin avoimen paikan pääsi ampumaan ja laukauksen pamahdettua Onni ampaisi liikkeelle. Se kai muisti edellisen kaadon laukauksen äänen ja kimmonneen luodin aiheuttaman kivun ja se tuli takaisin Henkan ja Oskun luo kun turvaa etsien. Vasa liikkui laukauksen jälkeen vielä 15-20 m ja rytkähti nurin. Lähdettiin koira etunokassa kulkemaan lähemmäksi vasaa ja se nousi vielä yllättäen ylös. Onni aloitti haukun pian uudestaan.  Osku odotti sopivaa hollia, että Onni liikkuisi pois ampumasektorilta ja kohta pääsikin ampumaan sitä uudestaan ja vasa rytkähti nurin. Onni teki laukuksen kuultuaan suuren kaarroksen vasan taakse. Pian se kuitenkin palasi vasan luo  ja alkoi innolla repiä sitä. Hienoa Onni! Sillä oli varmasti ollut edellisestä huono tuurisesta kaatoreissusta väkevä muistikuva mielessään. Tällä kertaa sen vaistot kuitenkin olivat pelkoa vahvemmat ja se uskaltautui haukkumaan uudestaan vielä ekan laukauksen jälkeen. Tämä reissu antoi meille uskoa síihen, ettei kimmonut luoti aiheuttanut mitään peruttamatonta pelkotilaa Onnille.